sunnuntaina 6. joulukuuta 2009

Raiskaajan profiili

Raiskaajien tuntomerkit ovat joissain viimeaikaisissa tapauksissa olleet outoja. Jotain jätetään kertomatta, jotain kerrotaan vain rivien välissä ja tämä tekee tuntomerkeistä tragikoomisia.

"Tampereella etsitään taas isonenäistä raiskaajaa"

"Mies puhui hyvää suomen kieltä lievällä Turun murteella."

"Naisen mukaan häneen kävi kiinni kaksi noin 25-vuotiasta miestä. Miehet eivät puhuneet suomea."

sunnuntaina 29. marraskuuta 2009

Demokratia on piikki eliitin lihassa

Sveitsi on poikkeuksellisen demokraattinen maa, kansalla on niin periaatteessa kuin käytännössäkin mahdollisuus vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin. Nyt kansainvälistä eliittiä raivostuttaa kun sveitsiläiset pääsivät sanomaan mielipiteensä minareeteista.
Jotenkin tämä pitää tottelemattomalle kansalle kostaa, riittääköhän "tervehtimiskielto ja öykkäröintipakko", kuten Itävaltaa vastaan, vai turvaudutaanko talouspakotteisiin?

Erityisen hyvin eliitti on onnistunut tukahduttamaan demokratian Ruotsissa, vieläpä niin, että kansa ja ulkomaat eivät näytä edes huomaavan demokratian puuttumista. Ruotsissa vaalisalaisuus on hatara, puolueet päättävät keitä kansanedustajia valitaan ja uusien puolueiden nousu estetään äänikynnyksellä ja median boikoteilla.

Suomessa syntymässä oleva Muutos 2011 -puolue pitää ensisijaisena tavoitteenaan suoran demokratian lisäämistä. Ei ihme että eliitti tekee kaikkensa leimataksen heidän johtoasemalleen näin vaarallisen puolueen äärioikeistolaiseksi tai muuten kelvottomaksi.

maanantaina 23. marraskuuta 2009

Mielipidevainoa

Kim Lindblomilla on tärkeää asiaa.

"Näkemys siitä, että esim. oma rotu on parempi kuin joku toinen on mielipide ja siihen meillä kaikilla on oltava oikeus. Voidaan siis kysyä toimivatko viranomaiset ja poliitikot väärin ja lainvastaisesti käyttäessään miljoonia suomalaisen veronmaksajan euroja ns. rasisminvastaiseen työhön.
Itse näen tilanteen samana kuin jos vastaava rahamäärä käytettäisiin esim. islamin tai kommunismin vastaiseen työhön. Kuinka hyväksyttävää se olisi?
Asiaa ei mielestäni tee yhtään vähemmän tuomittavaksi se tosiasia, että tuoreen tutkimuksen mukaan 76 % Suomalaisista voidaan luokitella jonkinasteisiksi rasisteiksi. Tämä on nimittäin se osuus suomalaisista jotka eivät haluaa Suomeen lisää maahanmuuttajia (Helsingin sanomat 6.12.2005). Eli pääosa suomalaisista rahoittaa omaa mielipidevainoaan."

tiistaina 10. marraskuuta 2009

Muutos 2011

Muutos 2011

sunnuntaina 25. lokakuuta 2009

Kansalaisuuslaki

Adressi.


"Sisäasiainministeriössä valmistellaan parhaillaan merkittäviä muutoksia voimassa olevaan kansalaisuuslakiin. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle syksyllä 2009. Uusi kansalaisuuslaki tulee voimaan vuonna 2010.

Lain yksi tarkoitus on lyhentää kansalaisuuden saamiseen vaadittavaa Suomessa asumisen vähimmäisaikaa kuudesta vuodesta neljään tai viiteen vuoteen. Samalla aiotaan laskea kansalaisuuteen vaadittavaa kielitaitovaatimusta erityisesti luku- ja kirjoitustaidottomien ulkomaalaisten kohdalla. Nykyisin kansalaisuuden saaminen edellyttää yleensä vain tyydyttävää kotimaisen kielen taitoa. Tätä vaatimusta aiotaan laskea. Suunnitellut muutokset ovat luonteeltaan sellaisia, että ne heikentävät automaattisesti maahanmuuttajien sopeutumista ja kiinnittymistä suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin."

tiistaina 20. lokakuuta 2009

Järjen ääni

Myös Hesari kirjoitti suomalaisten pakenemisesta maahanmuuttajakouluista ja maahanmuuttajavaltaisilta alueilta. Artikkelin synnyttämässä keskustelussa toistellaan paljon syytöksiä suomalaisten rasistisuudesta mutta myös järkeviä mielipiteitä löytyy. Erityisen hyvä on nimikerkki Kallen yksinkertainen päättely.

Muuton syyt
Kalle | 20.10.2009 18:46

Täällä on nyt joidenkin toimesta väkevästi todistettu, että kantaväestön poismuutto "maahanmuuttajaalueilta" johtuu vain rasismista niin Suomessa kuin muuallakin. Tutkitaanpa asiaa hiukan analyyttisemmin.

a) Kantaväestöstä ei suinkaan 100 % ole koskaan rasisteja. Monet äänestävät maahanmuuttomyönteisiä puolueita ym. Jos siis poismuuton syy maahanmuuttajien määrän kasvaessa on rasismi, niin tällöinhän rasistit muuttavat ja ei-rasistit jäävät. Kuitenkin ainakin muualla, jossa kehitys on pidemmällä, niin maahanmuuttajalähiöistä ovat lähteneet kaikki kantaväestön edustajat. Joko siis teoria yskii tässä kohti tai sitten 100 % ruotsalaisista ja ranskalaisista on rasisteja.

b) Yleisesti pidetään selvänä, että koulutetummat ja hyvätuloiset ovat suvaitsevaisempia ja köyhät ja matalasti koulutetut taas useammin rasisteja. Jos siis rasismi on syynä kantaväestön poismuuttoon, niin ensimmäisenä lähtevät matalasti koulutetut ja pienituloiset ja korkeasti koulutetut ja hyvätuloiset jäävät. No, todellisuus kutsuu. Kyllä ensimmäisenä kamansa pakkaavat koulutetut ja rikkaat. Viimeiseksi jäävät sinnittelemään nuo "rasistiset" pienituloiset.

c) Monikulttuurisilta asuinalueilta saisi asuntoja huomattavan paljon halvemmalla kuin muualta, mutta kukaan ei osta. Miksi eivät edes ne suvaitsevaiset hanki edullista kaupunkiasuntoa, jos kerran alueissa ei oikeasti ole mitään vikaa vaan kaikki on vain ennakkoluuloja?

d) Monikulttuurisiin kouluhin on vaikeampi saada opettajia kuin yksikulttuurisiin.

e) Ihan oikeasti! Uskooko joku ihan vakavissaan, että tavallinen suomalainen perhe lähtee kotoaan ja käy läpi raskaan ja usein kalliiksi tulevan muuttoprosessin vain koska naapureiden naaman väri ei miellytä?

(*rautalanka: "maahanmuuttaja" termillä viitataan tässä nyt lähinnä humanitäärisistä tms. syistä oleskeluluvan saaneisiin. Siis ns "monikulttuuriseen" maahanmuuttoon ei Intialaisiin insinööreihin tai Puolalaisiin putkimiehiin).

PItäisin aika vahvasti osoitettuna, että kantaväestön poismuuton takana on ihan muut syyt kuin rasismi. Jos joku on eri mieltä, niin pyytäisin häntä osoittamaan päteviä perusteluja kannalleen. Ja päteväksi perusteluksi ei kelpaa se että "mä haluan uskoa niin, koska on liian pelottavaa kohdata tosiasioita".


edit. ja tämän päättelynhän on tehnyt jo aiemmin Poropoliisi.

maanantaina 19. lokakuuta 2009

Suomalaiset karsastavat

Yle paljastaa yllättäen jotakin todellisesta maailmasta.

Eteläsuomalaisessa koulussa ja sen lähialueilla alkoi tapahtua kummia muutamia vuosia sitten, kun maahanmuuttajaoppilaiden osuus nousi koulussa lähelle neljääkymmentä prosenttia. Suomalaistaustaiset perheet alkoivat rehtorin mukaan muuttaa alueelta pois.

- Sillon kun oltiin alle 30 prosentissa ei tätä ilmiötä ollut, mutta kun lähestyttiin 40 prosenttia, poismuutto alkoi, kertoo koulun rehtori.

Rehtori ei halua omaa tai koulunsa nimeä julki, sillä koulu kärsii jo negatiivisesta julkisuudesta eikä rehtori halua lisätä sen määrää.


Jos tosiasiat ovat ristiriidassa monikultturistisen utopian kanssa niin syy on rasistisessa kansassa ja epäonnistuneessa kotouttamisessa. Tarvitaan lisää maahanmuuttajia.