lauantai 25. elokuuta 2007

Kouluruotsia

Aamulehdessä oli torstaina 23.8.2007 juttu Ruotsin kouluista. Uutisen mukaan oppimistulokset Ruotsin kouluissa ovat huonoja eikä koulujen ilmapiirissä muutenkaan ole kehumista.
Poimintoja:
11.4 prosenttia peruskoulun yhdeksäsluokkalaisista ei keväällä saanut hyväksyttyä todistusta ydinaineissa eli ruotsin ja englannin kielissä sekä matematiikassa.
....
43 prosenttia koulunjohtajista jätti työnsä vuosina 2001-2005. Näin tapahtui erityisesti Göteborgissa, missä 57 prosenttia vaihtoi alaa.
....
Lintsaaminen peruskouluissa on niin suuri ongelma, että eräissä kunnissa vanhempia on alettu sakottaa lasten poissaolosta.


Lisäksi näyttää siltä että eri kouluissa opiskelevat oppilaat ovat eriarvoisessa asemassa:
Esimerkiksi Tukholmassa lukioon vaadittavien oppimistulosten saavuttaneiden määrä voi olla 32-98 prosenttia koulusta riippuen.
....
Tukholman lukioiden oppilailla oli viime kevätlukukaudella 7-22 prosenttia luvattomia poissaoloja koulusta riippuen.


Eriarvoisuus on jutun mukaan synnyttänyt valtaisan valtion tukemien yksityisten niin sanottujen vapaakoulujen buumin.
Pelkästään pääkaupunkiin Tukholmaan halutaan ensi vuonna perustaa 79 tällaista peruskoulua tai lukiota.
Vapaakouluja ei kuitenkaan katsota hyvällä, sillä niiden pelätään levittävän kaikessa hiljaisuudessa etnisten ryhmien kuten esimerkiksi muslimien länsimaisittain ahdasta elämänkatsomusta.


En tunne Suomen vastaavia tilastoja joten en pysty vertaamaan miten huonolta Ruotsin tilanne näyttää Suomeen verrattuna.

Ei kommentteja: