perjantai 27. maaliskuuta 2009

Mitä Jeesus tekisi?

Eikö olekin outoa että 2000 vuotta sitten Lähi-idässä elänyt juutalainen puuseppä ja kiertolainen sopii opetustensa ja toimintansa puolesta edelleen esikuvaksi länsimaiselle ihmiselle? Jos Jeesus eläisi nyt, hänen ajatusmaailmansa ja hänen periaatteensa kuulostaisivat aivan nykyaikaisilta.

Miksi näin? Vaihtoehtoja voivat olla sattuma tai se, että yhteiskuntamme on kehittynyt Jeesuksen opetusten pohjalta ja niiden mukaiseksi.

Nykyään on muotia olla kristinuskon ja kaiken länsimaalaisuuden vastainen mutta kannattaisiko pysähtyä hetkeksi miettimään millainen maailma olisi jos esikuva ja oppi olisivat toisenlaisia?

Ei kommentteja: