Rahan lahjoittaminen kehitysmaihin voi olla perusteltua väliaikaisena ratkaisuna, mutta pitäisi olla tarkkana ettei tämä vääristä vastaanottavan maan talouselämää.
Jos jonnekin esimerkiksi viedään ilmaista ruokaa niin paikalliset maanviljelijät eivät pysty kilpailemaan tämän epäreilun tuonnin kanssa vaan joutuvat lopulta lopettamaan oman tuotantonsa. Näin maa muuttuu pysyvästi riippuvaiseksi ilmaisesta kehitysapuruuasta.
Kun 70-luvulla haettiin selitystä Etelä-Korean hurjalle talousihmeelle, muistan että varsin laajaa yksimielisyyttä nauttivat ainakin:
- hyvä koulutustaso
- maareformi
- aliarvostettu valuutta
Näistä siis maareformi, eli maan jakaminen pienviljelijöille omiksi pikku palstoiksi, antoi tavalliselle peruskorealaiselle keinon auttaa itse itseään.
Aliarvostettu valuutta takasi tekstiiliteollisuuden ja myöhemmin esimerkiksi telakkateollisuuden kilpailukyvyn maailmanmarkkinoilla.
Hyvä koulutus mahdollisti edellä mainittujen hyödyntämisen.
Tämän lisäksi maassa käytettiin muita kaupan esteitä jotka pitivät kauppataseen plussalla.
Samoja keinoja käyttivät menestyksellä Japani ennen ja Kiina jälkeen Korean. Kaikkien taustavoimana on ollut USA joka on sallinut valuuttojen "epäreilut" vaihtokurssit - ilmeisesti saadakseen vaihtovuoroisesti edullisia tuontitavaroita.
Jos näillä keinoin ei Afrikka ala nousta, niin lienee pakko kysyä neuvoja Vanhaselta ja Lynniltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti