keskiviikko 5. marraskuuta 2008

Hyviä uutisia rapakon takaa

Olin melkein loppuun saakka varma McCainin voitosta USA:n presidentinvaaleissa.

Amerikkalaisten kannalta Obama on varmaan parempi vaihtoehto koska hän keskittynee enemmän sisäisiin kuin ulkoisiin ongelmiin.

Muun maailman kannalta tilanne on mielenkiintoisempi, jos USA vähentää sekaantumistaan muun maailman asioihin niin kyllä Kiina ja Venäjä täyttävät syntyvän valtatyhjiön. Kenties myös Lähi-idän muslimimaat näkevät tilaisuutensa ratkaista "Sionistisen entiteetin" aiheuttaman trauman ilman USA:n sekaantumista.

Vaikka olinkin väärässä valinnan suhteen niin seuraavan arvion suhteen olen pysynyt kannassani:
"Valittiinpa kumpi tahansa ehdokkaista niin käytännössä tämä ei vaikuta USAn politiikkaan radikaalisti mutta Euroopassa toki suhtaudutaan myönteisemmin Obaman johtamaan Amerikkaan ja hänen päätöksiään ymmärretään ja selitellään parhain päin vaikka ne olisivat samoja kuin vaikka Bushilla tai McCainilla."

lauantai 1. marraskuuta 2008

Suomalaiset tyytyväisiä Yleisradioon

Kaikessa tässä nettiuhossa on syytä muistaa että YLE nauttii edelleen hyvin suurta luottamusta kansan keskuudessa ja netti taas tavoittaa vain vähemmistön ihmisistä.

"YLEn medioihin yhteensä on tyytyväisiä 71 prosenttia suomalaisista, melko tyytyväisiä 96 prosenttia. Tyytyväisimpiä YLEn tarjontaan ovat yli 60-vuotiaat, nuoret ovat kriittisempiä.

YLE tavoittaa viikoittain eri medioillaan peräti 96 prosenttia suomalaisista. Suomenkielinen televisio tavoittaa 90 ja radio 65 prosenttia kansasta vähintään kahden tunnin ajan viikossa. Internet, teksti-tv ja mobiilipalvelut tavoittavat yhteensä 45 prosenttia suomalaisista. Ruotsinkieliset mediat tavoittavat 14 prosenttia suomalaisista."


Perinteisiä medioita, kuten lehdistöä ja televisiota kannattaa siis kunnioittaa ja käyttää hyväkseen mahdollisuudet päästä esiin. Myös televisiossa esiintymistä on syytä harjoitella, neuvon minä joka en mielelläni esitä rohkeita mielipiteitä edes tutussa seurassa. ;)

Jyrki Lehtola: "perussuomalaiset ovat syrjäytyneitä juoppoja"

Olen suhtautunut Jyrki Lehtolan teräviin kolumneihin hiukan ennakkoluuloisesti sen jälkeen kun hän joskus taannoin kuvaili Tamperelaista kansanluonnetta sellaiseksi että jos muuta ylpeilyn aihetta ei keksitä niin sitten uhotaan että Tampere on maailman suurin kaupunki jonka nimi päättyy "ampere".

Mutta muista kuin tamperelaisista puhuessaan JL osoittaa hämmästyttävää tarkkanäköisyyttä ja osaa ilmaista terävät mielipiteensä sen verran huumoriin verhottuna että vastaan väittäessään leimautuisi tosikoksi. Melkein toivon että Jyrki tulisi kaapista ja julistautuisi kunnon Persuksi kun sen hänen kirjoituksistaan kuitenkin rivien välistä huomaa.

Tässäkin uudehkossa kirjoituksessaan Lehtola kritisoi median kitinää vaalituloksesta hykerryttävän tarkkanäköisesti!

Otin tuon oman kirjoitukseni otsikon suoraan Jyrki Lehtolan kolumnista noudattaen parhaani mukaan Minna Knus-Galánin A-Talk - ohjelmassa viitoittamaa journalistista tapaa.

USA:n talous pyörii velan varassa

Yleisesti tiedetty tosiasiahan on että Yhdysvaltain talous lepää pääosin yksityisen kulutuksen varassa ja koska kuluttajat ovat korviaan myöten veloissa, on vain ajan kysymys milloin korttitalo sortuu.

Tämä Hesarin uutinen vahvistaa asian, tosin yllättäen näyttää siltä että Ruotsin tilanne on aivan samanlainen ja Tanska on vertailun maista aivan omaa luokkaansa. Eikä Suomikaan kovin kaukana perässä ole.

Olisi mielenkiintoista kuulla jonkun asiaa paremmin tuntevan lyhyt ja kansantajuinen tulkinta tilanteesta, Hesarin tulkintoihin en oikein enää luota.

Oma asiantuntematon arveluni käynnissä olevasta talouskriisistä on muuten se että USA selviää hämmästyttävän joustavuutensa turvin taas kerran kuin ihmeen kaupalla ja järkevä Eurooppa huomaa että käteen jäi taas Musta Pekka. Hyydytäänkö alistuen vai tuleeko väkivaltaisia muutoksia, jää nähtäväksi.

Kymmenen vuoden kuluttua maailman asiat sovitaan entistä enemmän USA:n ja Kaukoidän välillä suoraan Tyynen meren ylitse ja Euroopan taantumista seurataan säälien.